maanantai 13. kesäkuuta 2011

Erkkaria ja kesäpäiviä!



Vietimme siis viikonlopun valkohuiskujen parissa. Hellettä riitti, ehkä vähän liiaksikin, mutta on sekin parempi kuin sade :) Lauantaina aurinko porotti oikein kunnolla, koirat jaksoi kyllä tosi hyvin. Näyttelyyn oli ilmoittautunut lähes 70 japsia. Porukkaa oli siis ihan mukava määrä. Robin tällä kertaa vain jun-eh. Virallisten kehien oltua ohi vuorossa oli vielä muutamia epävirallisia kisoja. Ensimmäisenä oli akka & huisku -kilpailu, jossa paras asu ja koira voittaa. No äitini sitten osallistui tähän kisaan Taon kanssa ja nappasi 1. sijoituksen! Sen jälkeen vuorossa oli lapsi & koira sekä ukko & huisku. Viimeisenä oli parikilpailu (kaksi koiraa, yksi esittäjä). Tässä kilpailussa esitin Taon ja Robinin ja olimme kolmansia! :) Päivä oli pitkä, mutta mukava, eikä Alavudelle Seinäjoelta kovin pitkä matkakaan ole. Sunnuntaina lähdimme sitten vielä kesäpäiville samaan paikkaan.

Ensimmäisenä vuorossa oli hieman agilityä ja Tao meni oikein mallikkaasti. Ja vaikka kehän laidalla oli ihania japsityttöjä pysyi Tao kokoajan tottelevaisesti radalla. Toisin kuin taas Robin, joka oli aivan hullaantunut ihanista hajuista ja koirista. Päivään kuului myös juoksukilpailu, jonka voiton vei vikkelä Melli! Tao ja Robin
juoksivat hienosti.
Koirakkoja oli 30 ja Tao taisi juosta kuudenneksi tai seitsemänneksi. Robin muistaakseni oli sijalla 14. Hauskaa ainakin oli! Ohjelmassa oli myös lapsi & koira sekä kesäpäivien kaunein kilpailu. Oli kiva nähdä japsiväkeä ja viikonloppu oli oikein onnistunut. Päiviltä sain myös kaupanpäälle palaneen ihon ja hervottoman määrän hyttysenpuremia. Se ei tunnelmaa kuitenkaan haitannut. Seuraavaksi luvassa on sitten lomailua, juhannuksena mökkeilyä, taon ekat viralliset aksakisat ja heinäkuussa seuraava näyttely Kokkolassa. Näillä mennään eteenpäin!=)

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Kesää odotellessa!

Päivitän tätä blogiakin nyt vihdoin. Ei siinä mennyt kuin melkei vuosi :'D Lukion alettua on pitänyt melkoista kiirettä, että ei ole jäänyt aikaa pahemmin kirjoitella. Talvella ollaan hiihdetty paljon ja koiratkin ovat useasti päässeet mukaan hiihtämään. Taonkin kanssa on vedetty yli 20 kilometrin lenkkejä. Nyt on kuitenkin jo hiihtosäät menneet ja pian päästään eroon noista rapakeleistäkin. Ollaan paljon koirien kanssa puuhailtu, lenkkeilty ja treenailtu. Robinin kanssa ollaan tänä vuonna käyty pari kertaa näyttelyssä. Molemmista on tullut eri :) Taon kanssa ollaan agilitykurssilla ja myös agilityepiksissä ollaan käyty hyvällä tuloksella. Robinin kanssa olisi tarkoitus myös agilityä harrastaa. Tällä hetkellä vaiheessa on vielä esteiden opettaminen koiralle. Taon ja mun yhteistyö on parantunut todella paljon ja ollaan vakavissamme miettimässä virallisiin kisoihin osallistumista. Ainakin tämän vuoden aikana aiotaan kyllä debytoida jossakin! Tokokurssilla ei olla tänä vuonna oltu kummankaan kanssa, mutta luultavasti mennään taas jossain vaiheessa. Taolla olisi seinäjoen kennelkerholta vielä 3.luokankurssi käymättä ja sitten voitaisiin mennä alokurssille. Tänään maanantaina menen itse alkeiskurssille avustamaan ja saan samalla vinkkejä robininkin koulutukseen. Robinia ei nimittäin olla ilmoitettu alkeiskurssille vaan suoraan möllikurssille, jonne heinäkuussa luultavasti mennään :) Nyt huhtikuussa alkoi uudet agilityryhmät taas ja treenailemme Taon kanssa yhä torstaisin. Mukavasti tässä uudessa ryhmässämme on myös Taon sukulainen Snowtime's Shinju eli Melli! :) Paljon suunnitelmia ollaan tehty, mutta edetään päivä kerrallaan. Mulla on tässä tämä päivä ja huominen vapaata ja sitten on koulun lanssiviikko, jonka vietän myös koirien ja koira-aiheen parissa: Viikko koiramaailmassa. Parina päivä saa ottaa myös oman koiransa mukaan ja luvassa on varmasti paljon tietoa, niin ennestään tuttua kuin uuttakin. 16. päivä menen tavallisen agilitykurssin lisäksi Taon kanssa preppauskurssille kisoja varten. Sen jälkeen 6. jakson ensimmäinen päivä ja heti perään kolmen päivän pääsiäisloma. Pääsiäissunnuntaina käväistään varmaan Taon kanssa lagun epiksissä. Robin kanssa ollaan menossa ainakin lapuan ryhmikseen, viron voittajaan, alavuden erkkariin (Tao myös mukana epävirallisiin luokkiin ja sunnuntaina molempien kanssa mukana myös japsien kesäpäivillä), kokkolan kv:seen, poriin, seinäjoelle ja sun muuta :) Aika näyttää mitä tuleman pitää! Nyt mukavaa kevättä kaikille! Kirjoittelen tänne taas pian ;)

lauantai 5. kesäkuuta 2010

Kesä!


En oo taaskaan ehtiny tänne oikeen kirjotella, mutta siis tänään itselläni loppui sitten koulu ja peruskoulu on nyt ohi. Koko loma menee luultavasti vaan koirien kanssa oleiluun ja treenailuun. Viime sunnuntaina 30.5. olin Taon kanssa ekoissa agilityepiksissä. Jännitti kyllä ohjaajaakin jo edellisenä iltana, mutta hyvin se meni vaikka hylly tulikin. Tao ei pudottanut esteitä ja meni muutenkin hyvin, paitsi pöydältä tais tulla 10 virhepistettä. Oltais oltu ekoja jos ei olis tullut hylkyä, kun ei möllimedi luokassa edes ollut muita osallistujia. No siis se hylky tuli kolmesta kiellosta..tai ei niitä oikeen kielloiksi voi sanoa, koska Tao vain alkoi haukkua ratahenkilönä ollutta tummapukuista isoa miestä. Se siis häiritsi huomattavasti rataa. Alku- ja loppuosa meni kuitenkin mallikkaasti. Viime maanantaina kävimme myöskin Ilmajoen riistavallilla mätsärissä, mutta tällä kertaa ei sijoituttu...ilma oli kuitenkin ihana ja oli mukava vain viettää aikaa pihalla. 7.6 Taon kanssa jatketaan sitä tokon luokka 2 ja käydään se ainakin läpi ihan vain perusasioiden takia. Enemmän ollaan kuitenkin ajateltu treenata agilityä ja harmiksi emme pääse Lagun seuraaviin epiksiin, koska lähdemme 29.6. viikoksi mökkilomalle Vuokattiin. Sinne mukaan tulee siis Tao ja Robin. Riko jää kotiin, koska on aika huonossa kunnossa, ainakin noin pitkälle matkalle. Eilen otin itteäni niskasta kiinni ja lähdin äidin ja Taon kanssa juoksulenkille ja innostuttiin sitten juoksemaan jopa 10 kilsaa. Hyvin jaksoi mennä niin ihmiset kuin koirakin. Kirjottelen varmaan pian tänne lisää, kun jo nyt ekana "lomapäivänä" meinaan tylsistyä aivan täysin :'')

tiistai 16. helmikuuta 2010

Talvipäiviä 2010!

Enpä oo ehtiny pitkään aikaan kirjotella tänne, mut nyt olis varmaan aika päivittää tätäkin :) Ihania aurinkoisia talvipäiviä on ollut nyt niin ettei oo kerenny kauheesti sisällä olemaan ja koulussakin pitää käydä :DD Paljon ollaan lenkkeilty koissujen kanssa lumisessa metsässä kun on niin ihania säitä ollut. Harrastuksissakin ollaan käyty, Tao on juuri aloittanut tokon luokka 1 ja piakoin toivottavasti päästäis myös agilityn alkeiskurssille. Äsken aloin miettiä et pitäiskö Rikonki kanssa mennä jonnekkin toko kurssille...ehkä toi rähinäkurssi sopis sille :'') Taon kanssa ollaan muutamia kertoja käyty agilityhallilla ja parissa mätsärissäkin ollaan käväisty! Laitan tänne enemmän tekstiä kun kerkeen pitäis käydä vielä molempien koissujen kanssa lenkillä ja läksyt tehdä eli kiirettä pitää, mutta mitäpä ei tekisi koiriensa eteen :)

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Heipsan!

Hienosti meni tuolla eilisessä Kristiinankaupungin match showssa. Tao nimittäin oli pentujen punaisten 1. ja bis5 =) Käytiin sitten samalla tuttujen luona kyläilemässä ja oli ihan mukava reissu. Tuuli oli kyllä aivan järkyttävä, nyt oloki on vähän flunssainen nii ei jaksanu lähteä tonne Ähtäriin mätsäriin enää tänään. Taitaa seuraavat kisat olla vasta 19 päivä Siikajoella pidettävä pentunäyttely. Toivottavasti siellä mennään yhtä hienosti!

sunnuntai 30. elokuuta 2009

Harrastelua!


Ollaan nyt käyty Taon kanssa yhteensä seitsemäs mätsäris ( 5 punasta, 2 sinistä) Eilen sitten oltiin tuolla Ylistaros kans match shows ja ajateltii et ei varmaa kauheesti tuu porukkaa ku oli nii epävakaa sää. No näköjään muutki oli ajatellu niin, koska ei porukkaa ollu sen vähempää ku yleensäkkään Pentujaki tais olla 46. Siellä saatiin sitte punanen nauha ja sijoituttiin toiseksi! =) Saatiin oikee ruusuke ja superhieno pokaali ja kaikkea muuta kivaa :') Sää oli kyl aivan karmee vettä sato ihan täysiä mutta kyl se sitte alko loppumaan ku pentujen punasten kehä oli alkaas. Ens lauantaina mennään sitte Kristiinankaupunkiin mätsäriin jos siellä menis vaikka yhtä hyvi. :------)

keskiviikko 5. elokuuta 2009

Agility!



Oltiin vähä tossa Lagun kentällä harjottelemas Rikon ja Taon kans. Riko meni kyl aika hyvin, ku ajattelee et se oli siel ekaa kertaa =) Putkeen ei olis aluks halunnu millläääään mennä, mut meni se sitten sieltä muutamanki kerran! Mentii sen kans A:ta, puomia, keppejä, muuria, esteitä, rengasta, putkea ja pituutta. Taon kans menin putkea (mistä se erityisesti pitää), keppejä, puomia niin ettei tultu alas asti :) ja keinuaki koitettii hiukan ;) Tao kiipes ite sinne A-esteelle ku laitoin sen siihen hetkeks kiinni :') Ei ainakaa pelkää kiipeillä! Ny molemmat koirat on ihan naatteja oli sen verran kuumaki. Täst on hyvä jatkaa!